sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kisoja, kisoja ja lisää kisoja!

Oltiin Niitin kanssa kisaamassa Masalassa 4.2 lauantaina. Ei jäänyt reissusta juuri jälkipolville kerrottavaa, kolme hyllyä. Radoissa oli toki hyviäkin pätkiä, mutta yksi asia kirkastui meidän osaamisesta; me ei osata takaakiertoja ja tarkemmin sanoen niissä ongelma on liikkeestä luopuminen, eli Niitti tiputtaa estelukituksen, jos lähden liikkumaan lähetyksen jälkeen. Näitähän me nyt sitten aletaan treenata! Huomasin myös, että kun oltiin kauempana kisoissa eikä tuttuja ollut montaa paikalla tuntui kisapäivä jotenkin todella pitkältä. Voisi kuvitella, että pystyisi paremmin keskittymään omaan suoritukseen, jos ei ole liikaa seuraa, mutta minulla taitaa mennä toisinpäin :D.

Reissun paras huomio oli kyllä ehdottomasti se, että Niitti on oppinut rauhoittumaan. Rauhoittumisella tarkoitan sitä, että se osaa itse laskea virettään kun joutuu odottamaan vuoroa, eikä kuppi mene nurin radalle mennessä tai radalla virheen sattuessa. Tätä on ahkerasti treenattu ja todella selkeästi on koiran käytös muuttunut parempaan, keskittyminen itse rataan on parempi, kun ei pää käy ylikierroksilla koko ajan :)

Tähän voisinkin laittaa videon, kun Ryyppy meidän saksanseisojapentu harjoittelee rauhoittumisalustalle menoa. Tätä ei ole edes tehty kovin paljon ja nyt on jo hauska huomata, että se saattaa käydä esim. vessan matolle maate oma-aloitteisesti. Tuo alusta helpottaa aluksi koiraa hahmottamaan asian. Samaa voisi treenata vaikka häkin kanssa.

Lauantaina 11.2 oltiin vuorostaan kisaamassa TSAUn hallilla. Tuttu halli ja paljon tuttuja paikalla ja paljon mukavampaa oli, kun ei yksin tarvinnut nyhjätä. Treeniryhmäläisetkin teki hienoja tuloksia, kaksi luokkanousuakin tuli. Niin se vaan oikeiden asioiden treenaaminen kannattaa, niin kuin Juran kanssa ohjaukseen tulo treenit. Meno oli huomattavasti hallitumpaa kuin edellisissä kisoissa :)
Itselleni asetin haasteen juosta kuusi rataa kolmella koiralla ja jokainen rata eri, mukana Jura 1-luokassa ja Amigo ja Qelmi 2-luokassa. Tuloksena kolme nollaa, kaksi vitosta ja yksi hylly. Muistin kaikki radat :D

Jura tosiaan oli todella positiivinen yllätys, toki siellä nyt vielä muutamassa mutkassa meinasi valua pitkäksi, mutta pääsääntöisesti oli kuulolla tosi hyvin. Eka radalta jo oli nolla tosi lähellä, mutta viimeinen rima tippui, en saanut käännettyä sitä ihan niin tiukasti edelliselle hypylle, joten tuli vähän huonossa linjassa vika esteelle. Toinen rata oli hyvä, yhdessä kohdassa meinasin myöhästyä pahasti, mutta pelastin ja kalastin koiran esteelle ja siitä nolla ja eka luva :)

Juran radat TSAU 11.2.2017

Amigo paineli hyppyradan omaa hurjaa tahtiaan, kovin kävi kuumana radalla. Ehkä kotona olevien narttujen juoksutkin voi vaikuttaa nuoren pojan mielialaan. Hyppäriltä pieni taistelu nolla ja eka luva 2-luokasta. Agilityrata sitten menikin kaikkien kontaktien osalta vallan rallatteluksi, jopa lentokeinu saatiin aikaan, mitä tuo ei ole tainnut vielä aiemmin tehdäkään. No näitähän me nyt sitten treenataan, kontakteja, malttia ja hallintaa :D

Amigon hyppyrata TSAU 11.2.2017

Qelmi pääsi pitkästä aikaa kisaamaan ja kyllä olikin taas kivaa. Qelmin rauhoittumistreenit ovat myös tuottaneet tulosta ja sujuvasti käy maate tuolla agilityhallissa, kun ei tapahdu mitään. En todellakaan koe, että tuo koiran rauhoittuminen muuna aikana kuin radalla veisi mitenkään puhtia pois kilpailusuorituksesta vaan ennemmin päin vastoin. Radalla jaksaa keskittyä, kun ei ole tarvinnut tuhlata energiaa turhaan häsläämiseen radan ulkopuolella. Eka radalla tehtiin nolla ja ensimmäinen luva 2-luokasta. Qelmin toka radan virhe tuli, kun unohdin, että sehän on paljon kuuliaisempi ja otin liian tiukkaan haltuun, mistä kielto. Tästä on hyvä jatkaa treenejä, pitäisi vaan luottaa vielä enemmän koiraan :)

Qelmin radat TSAU 11.2.2017

Henri Luomala oli ottamassa kuvia kisoissa ja jokainen mun kisakoirista pääsi kuviin. Jurasta tulikin ekat agilitykisakuvat :)

Henri Luomalan kuvia kisoista TSAU 11.2.2017